Maija Vilkkumaa - Karaoke-queen
Maija Vilkkumaa lähtee syksyllä Karaoke-queen -levyjulkkarikiertueelle!
Uutta kukoistuskauttaan elävä Maija Vilkkumaa julkaisee syksyllä 2026 yhdeksännen albuminsa Karaoke-queen. Albumin myötä Vilkkumaa lähtee upean yhtyeensä kanssa pitkälle levyjulkkarikiertueelle ympäri Suomen.
"Karaoke-queen -albumini käsittelee raivoa, ja syksyn klubikiertueen keikat tulevat sen hengessä olemaan intensiivisiä ja raivokkaita. Tullaan yleisön iholle ja soitetaan niin kuin rockbändi soittaa: oikeesti, kiihkeesti ja riemukkaasti!" - Maija Vilkkumaa
Tulevalta albumilta on julkaistu ennakkoon nimikkosingle 'Karaoke-queen' sekä tuoreimpana 15.5. julkaistu 'Oo mun kaa'. Vilkkumaa on yksi maamme arvostetuimmista laulaja-lauluntekijöistä. Hänet on palkittu viidellä Emma-patsaalla, Teosto-palkinnolla, Juha Vainio -palkinnolla sekä Suomi-palkinnolla. Kahdeksan studioalbumia julkaisseen Vilkkumaan tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Satumaa-tango, Totuutta ja tehtävää, Ingalsin Laura, Ei ja Viimeinen elämä.
Myynnissä myös House of Olafin pikkujoulupaketit - varaa itsellesi tai ryhmällesi herkullinen pikkujoulubuffet ja keikkalippu!
Aikataulu:
Ruokailut alkaen 17.30
Ovet auki muulle yleisölle 20.00
Showtime 21.00
Keikkalippu 34,50€
Keikka + pikkujouluillallinen 84,50€
Happoradio
Happoradio House of Olafissa pe 13.11.2026!
2000-luvun tärkeimpiin suomenkielisen rock-musiikin soihdunkantajiin kuuluva Happoradio julkaisee yhdeksännen pitkäsoittonsa Me tarvitsemme toisiamme 18. syyskuuta ja suuntaa levyn myötä yhdelle uransa kattavimmista klubikiertueista. 19 keikkaa sisältävä kiertue starttaa 2. lokakuuta ja jatkuu aina joulukuun puoleen väliin saakka.
– Kiersimme keväällä maakuntien pienempiä mestoja ja tunnelma oli ilta toisensa jälkeen hurmiollinen. On ollut erityisen hienoa huomata nuorten löytäneen bändimme viime vuosien aikana. Toisaalta eihän Happoradiokaan ole vasta kuin 25-vuotias nuorukainen. Syksyllä on luvassa yksi orkesterimme upeimmista klubikiertueista Suomen parhaissa venueissa ja se tuntuu älyttömän hienolta. Tervetuloa!, Aki Tykki intoilee kiertueesta.
House of Olafin keikan yhteydessä myynnissä myös pikkujoulupaketit.
Aikataulu:
Pikkujouluruokailut alkaen 17.30
Ovet auki muulle yleisölle 20.00
Showtime 21.00
LIPPUTYYPIT: Peruslippu
Hinta: 36,00 €
Ovihinta: 38,00 €
Alennuslippu
Hinta: 30,00 €
Ovihinta: 33,00 €
Alennusryhmät: opiskelija
Keikka + pikkujouluillallinen
Hinta: 89,50 €
Neljä Ruusua
Neljä Ruusua House of Olafissa la 14.11.2026!
Neljä Ruusun ikonisiin radiohitteihin lukeutuvat muun muassa Juppihippipunkkari, Popmuseo, Valuva taivas, Elän vain kerran, Poplaulajan vapaapäivä, Sun täytyy mennä ja Tie ajatuksiin. Laulaja Ilkka Alangon johtama kotimaisen pop- ja rock-musiikin peruskivi on soittanut yhdessä yli neljä vuosikymmentä. Joensuussa vuonna 1982 perustetussa yhtyeessä soittavat Alangon lisäksi alkuperäisjäsenet kitaristi Petteri ”Kode” Koistinen, basisti Jari ”Lade” Laakkonen ja rumpali Kari ”Kämy” Kämäräinen.
Myynnissä keikkalippu (38€) sekä keikka+pikkujouluillallinen (92,50€).
Aikataulu:
Ruokailut 17:30 alkaen
Ovet auki muulle yleisölle 20:00
Showtime 21:00
Ilta - Ystäväkiertue
ILTA - YSTÄVÄ-KIERTUE 2026
Valovoimainen Ilta lähtee syksyllä ihanalle Ystävä-kiertueelle, joka juhlistaa ystävyyttä, yhteyttä ja yhdessä koettuja hetkiä. Kuuntelijoilla on mahdollisuus tehdä keikoista henkilökohtaisia SuomiLove-henkeen: voit ilmiantaa ystäväsi lempikappaleen Iltalta somessa, jonka Ilta esittää ystävällesi keikalla.
Kiertueen liput tulevat myyntiin 9. kesäkuuta klo 10:00.
“Tuntuu että mun kolmannen albumin myötä oon löytänyt paljon uutta yleisöä! Ihana tulla kuulijoiden luo eri kaupunkeihin ja juhlia yhdessä ystävien ja rakkaiden kanssa elämän kaikkia sävyjä, koska niitä löytyy jokaisen ihmisen, jokaisen hymyn takaa❤️”
Ilta julkaisi maaliskuussa 2026 kolmannen albuminsa Jokaisen hymyn takana. Loppuunmyydyillä keikoillaan, kahdella kultaa myyneellä albumillaan ja mm. Vain Elämää -ohjelmassa ja UMK:ssa Uudella albumilla Ilta on entistäkin vahvemmin suurten tunteiden ja orgaanisten bändielementtien äärellä: “Oon kaivannut mun musaan orgaanisuutta, inhimillisyyttä ja live-energiaa ja tällä levyllä sitä kuullaan paljon. Ollaan äänitetty albumia studiolla livebändin kanssa ja tuntuu että biisit on heränneet sitä kautta täyteen loistoon”, Ilta kuvailee.
Aikataulu:
Pikkujouluruokailut 17.30 alkaen
Ovet auki muulle yleisölle 20.00
Showtime 21.00
Keikkalippu ennakkoon 30€
Keikka+pikkujouluillallinen 79.90€
Viikate V30V
Viikate V30V-kiertue House of Olafissa pe 27.11.2026!
Viikate jatkaa syksyllä syntymäpäiviensä viettoa. V30V -konsertit tarjoavat tuhannen uutta, tuhannen vanhaa, harvoin kuultua sekä tuhdin toivelauluosuuden. Siis lennokasta kolmenkymmenen vuoden kivirekiosaamista. Molli on vain numero!
Aikataulu:
Ovet auki 20.00
Showtime 21.00
Liput ennakkoon 27€
Ovelta 33€ mikäli jäljellä.
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus
Niskalaukaus House of Olafissa pe 4.12.2026!
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus tunnetaan uniikista raskaan rokin soundistaan. Yhtye perustettiin vuonna 1996 ja se teki huikean kahdeksan vuotta kestäneen uran suomalaisen raskaan rokin estradilla. Seitsemästä albumista neljä on ylittänyt kulta- tai platinarajan, ja myöskin live-esiintymisten suosio oli ennennäkemätön. Kokoonpanon tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat esimerkiksi Nyt on mies!, Surupuku, Lumessakahlaajat, Rajaton rakkaus, Kylmä tila, Hyvä ihminen ja Suomi sata vuotta. Myytyjä albumeja on yli 130 000 kappaletta. Vuonna 2002 yhtye palkittiin peräti neljällä Emma-palkinnolla (Vuoden pop/rock-albumi, Vuoden albumi, Vuoden biisi sekä Vuoden yhtye).
Yhtye julkaisee uuden Elämän ja kuoleman kysymyksiä -nimisen cover-EP:n 18. syyskuuta 2026 - uuden EP:n musiikkia ja takuulla myös vanhempaa tuotantoa kuullaan tällä keikalla.
Aikataulu:
Ovet 19.30
Showtime 21.00
Liput ennakkoon 35€ (sis pm.)
Liput ovelta 38,50€ mikäli jäljellä.
CLEDOS: Closed Rooms
Cledoksen Closed Rooms kiertue House of Olafissa la 5.12.2026 - lämppärinä Dw!
Näyttävän paluun tänä vuonna keikkalavoille tehnyt Cledos suuntaa lokakuussa Closed Rooms -klubikiertueelle ympäri Suomen. Osalla kiertueen keikoista nähdään avaajana suuressa nosteessa oleva artisti Dw!
Dw on noussut nopeasti kotimaisen rap-musiikin kiinnostavimpien nimien joukkoon erottuvan musiikillisen ja visuaalisen tyylinsä ansiosta. Cledoksen kanssa viime perjantaina julkaistu uusi biisi ENEMMÄ nousi heti Suomen Spotify Top 50 -listan sijalle neljä. Myös Dw:n aiemmin elokuussa julkaistu PALOKUNTA -hitti löytyy edelleen listan sijalta kaksi.
Keikka on ikärajaton. Sali jaettu ikärajattomaan ja K-18-alueeseen.
Aikataulu:
Ovet 21:00
Showtime 22:00
Viivi - Herkkisten liiga
VALOVOIMAINEN VIIVI LÄHTEE HERKKISTEN LIIGA -KLUBIKIERTUEELLE SYKSYLLÄ - House of Olafin keikka pe 11.12.2026!
Viime vuonna Vain elämää -ohjelmassa hurmannut VIIVI lähtee tulevana syksynä kattavalle Herkkisten Liiga -nimeä kantavalle klubikiertueelle ympäri Suomen. Keväällä 2026 lähes kauttaaltaan ennakkoon loppuunmyydyn konserttisalikiertueensa päättänyt artisti kiertää yli 15 paikkakuntaa syksyn aikana. Herkkisten Liiga -kiertueen liput tulevat myyntiin torstaina 21.5. klo 9.
Vuonna 2025 myös UMK:ssa ihastuttanut VIIVI on raivannut tiensä suomalaisen pop-kentän kärkeen ja vakiinnuttanut paikkansa siellä. VIIVIn musiikin ytimessä on väkevä ja erottuva laulutulkinta, vahvan tarttumapinnan omaavat tekstit ja mahtipontiset kertosäkeet. Triplaplatinaa striimanneet hitit USA ja Lääke ovat tehneet VIIVIstä koko kansan tunteman artistin.
Aikataulu:
Ovet auki 20.00
Showtime 21.00
Liput ennakkoon 32,50€
Ovelta 35€ mikäli jäljellä.
Liput myynnissä 21.5.2026 klo 9:00 Tiketissä!
Julma Henri - P O L A R I S LIVE 2026
JULMA HENRI - P O L A R I S LIVE 2026 House of Olafissa la 12.12.2026!
Julma Henrin vuosi huipentuu koko Suomen läpi kiertävään P O L A R I S LIVE 2026 -kiertueeseen. Kiertueella mukana ovat Steen1 ja VITUN ISO ROTSI. Tämän jälkeen Julma Henri vetäytyy keikkalavoilta määrittelemättömäksi ajaksi.
Keväällä julkaistu P O L A R I S on aikamatka pohjoiseen, nousukaudesta laman jälkeiseen Suomeen ja siitä tähän päivään. Teoksessa henkilökohtainen muisti limittyy sukupolvikokemukseen. Keskiössä ovat mieheksi kasvaminen, omaan historiaan astuminen ja aiemmin tiedostamattoman liittäminen osaksi omaa tarinaa.
Vuonna 2007 Al Qaida Finland albumilla laajempaan tietoisuuteen noussut Julma Henri on rakentanut yli kaksikymmentä vuotta omaa, valtavirrasta riippumatonta maailmaansa suomalaisen underground rapin ytimessä. P O L A R I S LIVE tuo yli kaksikymmentävuotisen uran yhteen uuden albumin maailman kanssa.
Aikataulu:
Ovet 21.00
Showtime 22.00
Liput ennakkoon 24,50€, ovelta 27,50€ mikäli jäljellä.
Petri Nygård
Petri Nygård House of Olafissa pe 19.2.2027!
Kun Nygård astuu lavalle, mikään ei jää puolitiehen. Lokakuun alussa House of Olaf täyttyy hänen ronskista huumoristaan, armottomasta energiastaan ja hittibiiseistä, jotka saavat koko yleisön bailaamaan. Savonlinnan syksy saa kaivattua lämpöä, kun suomiräpin räävitön kuningas tuo koko repertuaarinsa House of Olafiin. Tämä ilta ei ole ujostelijoille – luvassa on naurua, hikinen tanssilattia ja räävitöntä meininkiä!
Tänne sitä märkää!
Liput ennakkoon 22,50€, opiskelijat 19.90€. Ovelta 25€ mikäli jäljellä.
Konsertti siirtyi uuteen päivään lokakuulta, lokakuun 2026 keikalle ostetut liput käyvät uudelle päivälle. Jos haluat palauttaa lippusi, ota yhteyttä Tiketin asiakaspalveluun.
Aikataulu:
Ovet klo 20:30
Showtime 22:00
Huora & Lähiöbotox
HUORA JA LÄHIÖBOTOX YHTEISKEIKALLA HOUSE OF OLAFISSA PE 2.4.2027!
Punkrock-yhtye Huora ja räppiä heviriffeihin yhdistelevä Lähiöbotox lähtevät kymmenen keikkaa käsittävälle yhteiskiertueelle alkuvuodesta 2027. Lauantaina 20. helmikuuta Turun Teatrosta käynnistyvällä kiertueella juhlistetaan molempien yhtyeiden alkuvuodesta ilmestyviä uusia albumeita, ja jokaisena iltana kuullaan kummaltakin bändiltä täysimittainen keikka. Aiemmin julkistettu Helsingin Tavastian keikka perjantaina 26. helmikuuta myytiin nopeasti loppuun, ja suuren kysynnän vuoksi yhtyeet esiintyvät Tavastialla myös seuraavana iltana, lauantaina 27. helmikuuta. Yhteiskiertueen ennakkoliput tulevat myyntiin Tiketissä keskiviikkona 28. lokakuuta klo 9.
Räyhäkkäästi riffittelevä ja kantaaottava Huora on yksi maamme energisimmistä livebändeistä. Bändin edellinen albumi "Neljä Huolenaikaa" nousi listojen kärkikahinoihin ja sai kevään 2025 Emma-gaalassa peräti kolme Emma-ehdokkuutta. Yhtye odottaa alkavaa kiertuetta malttamattomana:
”Musiikin tekeminen on parasta mitä voi aikuisena ystävien kesken tehdä. Ja ryyppääminen. Ja keikkabussissa ryyppääminen. Ja Lähiöbotoxin kanssa ryyp… Me ja Botoxit päästään pitkästä aikaa soittamaan teille ne biisit, jotka jo osaatte, sekä ne uudet rallit, joita ollaan molemmat väsätty. Lämpimästi tervetuloa moshaamaan huolet helvettiin, luvassa on alkuvuoden kovimmat bileet! 🔥🫶🏻”
Kiertueen toisena kärkinimenä nähtävä Lähiöbotox tunnetaan niin ikään hurjasta live-energiastaan. Yhtyeen nousua on siivittänyt ahkeran keikkailun ohella Ylen kanavilla ensi-iltansa saanut African Metal Tour -dokumenttisarja. Räpin ja metallin raja-aitoja kaatava bändi on huomioitu myös Emma-ehdokkuuksilla sekä Vuoden metalli -palkinnolla vuoden 2025 Indie Awards -gaalassa.
Aikataulu
Ovet 19.00
Lähiöbotox 20.00
Huora 21.30
Liput ennakkoon 28€ sis pm, ovelta 33€M
Noora Louhimo Inner Goddess Tour
Noora Louhimo - Inner Goddess Spring Tour 2027 House of Olafiin pe 23.4.2027!
Noora Louhimo julkaisee uuden albuminsa keväällä 2027 ja juhlistaa 20-vuotista laulajan uraansa Inner Goddess -kevätkiertueellaan ympäri Suomen!
Louhimon maaliskuussa 2027 julkaistavalla albumilla teemana on voimaantuminen, elämänilo sekä rohkeus mennä kohti pelkoja ja unelmia. Nämä teemat ovat läsnä myös keikkalavoilla – tarjolla on musiikillisesti monipuolinen, ihmisläheinen ja iloa räiskyvä show, jossa Noora lennättää uskomattoman äänensä voimalla sinut uusiin sfääreihin.
Louhimon yhdessä kitaristi-tuottaja Samuli Erkkilän kanssa kirjoittama ja tuottama albumi on Louhimon ensimmäinen pop-albumi, jolla hän tekee selväksi monipuolisuutensa laulajana, artistina ja säveltäjänä. Albumi on herkullinen yhdistelmä nostalgiaa, moderniutta, voimaa, herkkyyttä ja täyttä mahtipontista Noora Louhimoa. Tämä jumalatar-energiaa ja voimaa uhkuva albumi ei jätä myöskään rock-musiikin ystäviä kylmäksi, sillä rock on aina vahvasti läsnä Louhimon musiikissa ja tekemisessä.
Keikoilla kuullaan Louhimon uutta ja vanhaa tuotantoa sekä hänelle rakkaita kappaleita 20-vuotisen uransa varrelta kahdeksanhenkisen yhtyeensä säestyksellä. Lämpimästi tervetuloa!
Ovet auki 19.00
Showtime 20.00
Liput ennakkoon 35€, ovelta 39,50€.
Liput myynnissä pe 30.10.2026 klo 9.00!
Itä-Savon Kirjailija-ilta
Itä-Savon Kirjailija-ilta ma 2.11.2026 House of Olafissa!
Perinteiseen tapaan illan isäntänä ja kirjailijoiden haastattelijana toimii Erkki Liikanen, joka tunnetaan muun muassa entisenä Suomen Pankin pääjohtajana ja suurena kirjallisuuden ystävänä. Hän haastattelee kaikki mukana olevat kirjailijat, jotka saavat kertoa vasta ilmestyneistä teoksistaan, niiden teemoista, kirjoittamisesta, omasta urastaan ja luovasta prosessistaan.
– Olen lukenut kaikki mukana olevat teokset. Tämä on huippukokonaisuus, olen innoissani!, jo monena vuonna kirjailijakiertuetta kipparoinut Liikanen iloitsee.
Savonlinnan tilaisuudessa haastatteluiden välillä pidetään väliaika, jonka aikana kirjakauppa on auki ja kirjailijat ovat yleisön tavattavissa fanikuvia ja nimikirjoituksia varten.
Kiertueella on mukana seitsemän hyvin eri tyyppistä kirjailijaa, joten luvassa on kiinnostavaa ja monipuolista keskustelua erilaisista aihepiireistä.
Suurlähettiläänä Moskovassa toiminut Antti Helanterä kertoo kirjassaan Muistiinmerkintöjä Moskovasta (Siltala) Venäjän kehityksen kaaresta Gorbatsovin ja kylmän sodan ajoista aina Putinin valtakauteen ja Ukrainan hyökkäyssodan alkuun asti. Teos pyrkii selvittämään muun muassa, miksi Venäjästä ei tullutkaan demokratiaa ja miten maa on sotavuosina muuttunut.
Olli Jalosen Puhdas viiruinen elämä -romaanin (Otava) tarina sijoittuu kotimaahan ja kertoo kansalaissotavuoden 1918 vaikutuksista pikkukaupungin asukkaiden elämään sotaa seuranneina vuosikymmeninä. Asukkaiden monien tarinoiden keskeltä esiin nousee päähenkilöiden, Kertun ja Kallen, rakkaustarina.
Sirpa Kähkösen Marius-romaanin (Siltala) tapahtumat mahtuvat yhteen päivään, mutta muistojen ja tarinoiden kautta teos laajenee yhtä päivää suuremmaksi kertomukseksi rakkaudesta, surusta, intohimosta, taiteesta ja Euroopasta.
Rosa Liksomin Talo, pastoraali (Otava) vie lukijansa 1940-luvun Tornionjokilaaksoon ja erääseen taloon, jonka kautta tarinankerronta laajentuu muiden muassa talon asukkaisiin, sadonkorjuuseen, päivien kiertoon, retkikuntiin, taikinajuuriin, sotiin ja rauhansopimuksiin. Pastoraali tarkoittaa teosta, joka ihannoi maaseutua, luontoa ja yksinkertaista elämää.
Max Seeckin dekkari Varjeltu (Tammi) on hänen Milo-sarjansa kolmas osa. Hyytävä tarina alkaa siitä, kun Helsingin Kalliossa sijaitsevan asunnon kylpyammeesta löytyy menestyneen nuoren miehen ruumis. Pian poliisissa tajutaan, ettei tämä verisestä vedestä löytynyt nuorukainen ole ainoa, joka on löytynyt kuolleena aurinkoriipus kaulassaan, ja tutkimukset saavat uuden käänteen.
Johanna Venhon uunituore romaani Mitä rakkaus meille tekee (WSOY) on saanut innoituksensa sosiaalidemokraattien kansanedustajan, ompelija Maria Raunion (1872–1911) elämästä. Teos on rakkaudesta, naisen asemasta, ystävyydestä ja Suomen poliittisesta historiasta kertova romaani, joka aloittaa samoja teemoja tarkastelevan romaanitrilogian.
Kirjailijakonkareiden joukkoon haastateltavaksi astuu tällä kertaa kirjailijaillassa myös esikoisromaanikirjailija, Rantasalmen vanhan pappilan omistajanakin tunnettu Jorma Kaimio, joka julkaisi esikoisromaaninsa Tarquinian tulta (ICASOS) viime kesänä. Dekkarissaan Kaimio hyödyntää antiikin ajan ja etruskologian tuntemustaan, jota hänellä on aiemman tutkijauransa ansiosta. Kaimio toimii myös tapahtuman yhteistyökumppanina Rantasalmella.
Savonlinnan tilaisuuden ennakkoliput tulevat myyntiin Suomalaiseen Kirjakauppaan lauantaina 26. syyskuuta.
Kirjailijailta Savonlinnassa House of Olafissa ma 2.11. klo 18.30.
OLGA - #YOLO CLUB TOUR (S/K-18)
OLGA YOLO CLUB TOUR House of Olafissa la 31.10.2026!
IKÄRAJATON KEIKKA!
Kotimainen pop-sensaatio OLGA suuntaa syksyllä #YOLO CLUB TOURILLE. Syksyn klubikiertueella nähdään energinen pop-show, jossa näyttävät tanssikoreografiat ja koukuttavat popmelodiat pitävät tanssilattian liikkeessä illan alusta loppuun.
Vuonna 2024 läpimurtonsa tehnyt OLGA on noussut nopeasti suomalaisen popin kiinnostavimpien nimien joukkoon. Miljoonia striimejä kerännyt artisti tunnetaan tunnistettavasta pop-estetiikastaan, elektronisista vaikutteistaan ja energisistä live-esiintymisistään, jotka ovat hurmanneet yleisöä niin festivaalien päälavoilla kuin loppuunmyydyillä klubikeikoilla.
Sali on jaettu kahteen osaan, K-18 ja ikärajattomaan alueeseen - konserttiin voivat siis myös alaikäiset tulla turvallisesti ilman vanhempia. Ikärajattomalla puolella ei ole anniskelua eikä siellä voi liikkua alkoholijuomien kanssa.
Liput ennakkoon 22€ + pm
Ovelta 28,50€ mikäli jäljellä.
Ovet auki 21.00
Showtime 22.00
Saimaa: Matka mielen ytimeen Vol. 2 -levynjulkkarikiertue
Saimaan Matka mielen ytimeen Vol. 2 -levyjulkkarit House of Olafissa lauantaina 24. lokakuuta!
Suomen häikäisevimpiin liveyhtyeisiin lukeutuva Saimaa julkaisee 15. toukokuuta uuden albumin Matka mielen ytimeen Vol. 2 ja suuntaa sen myötä levyjulkkarikiertueelle! Yhtye saapuu jytämään Savonlinnan House of Olafiin lauantaina 24. lokakuuta. Liput ovat nyt myynnissä.
Saimaa palaa Matka mielen ytimeen Vol. 2 -albumilla upeiden versiointien pariin. Albumilta on julkaistu tähän mennessä singleinä 'Hipit rautaa', 'Sotilaat, kansat, maat', 'Finlandia' sekä 'Yks ja yks'.
Huippumuusikoista koostuvan Saimaan seikkailu musiikin parissa on vapautunutta ja rajoittamatonta. Vaikka yhtye ottaa vaikutteita niin classic rockista, progesta, folkista kuin iskelmästäkin, on lopputulos helposti lähestyttävä ja tarttuva kokonaisuus. Matti Mikkolan kipparoima yhtye julkaisi vuonna 2024 kaksi viiden tähden albumia (Vol. 6 & Vol 7) puolen vuoden sisään ja kiersi loppuunmyytyjä saleja ympäri Suomen. Hurmoksellisena livebändinä tunnetun Saimaan Vol. 6- ja Vol. 7-albumit saivat osakseen poikkeuksellisesta suitsutusta niin medialta, kuin yleisöltä. Yhtye pokkasi teoksistaan myös Vuoden iskelmä -Emma-palkinnon.
Liput nyt myynnissä!
Aikataulu:
Ovet 18.30
Showtime 20.00
Liput ennakkoon 34,50€
Ovelta 37,50€, mikäli jäljellä.
Semmarit: Dosetit sekaisin klubikiertue 2026
Semmarit - Dosetit sekasin -klubikiertue 2026
Valloittavan moniulotteinen live-show on aivan alusta asti ollut Semmareiden tavaramerkki. Dosetit sekasin -kiertueella päästään maistelemaan jälleen upouusia herkkuja bändin omasta, jo satojen biisien runsaudensarvesta.
Tämä on koettava paikan päällä: omalaatuinen yhdistelmä rokkibändin keikkaa, mieskuorokonserttia, nykytanssiesitystä, mausteena myös vanhan ajan iltamaperinnettä! Ryhmä tekee itse kaiken musiikkinsa ja kohtaa sen avulla ihmiselon sävymaailmat laidasta laitaan. Urallaan Semmarit on esiintynyt mm. Pekingissä, Hollywoodissa, Edinburghissa, Lissabonissa ja Kyyjärvellä.
Liput ennakkoon 35€ Ovelta 39€
Liput myynnissä to 30.4.2026 klo 9.00!
Aikataulu:
Ovet auki: 18.30
Showtime: 20.00
1K1K & Kaikkeus
1K1K + Kaikkeus House of Olafissa la 17.10.2026!
1K1K
1K1K:n musiikkitarjoilee tarttuvia, raskaasti jyrääviä riffejä, räyhäkkää laulua ja huutoa – melodisempaa puolta unohtamatta.Kerimäkeläislähtöinen yhtye pureutuu kappaleissaan päivän polttaviin aiheisiin ja on löytänyt oman äänensä raskaamman musiikin kentällä.Lavalla 1K1K tunnetaan armottoman energisestä, mukaansa tempaavasta ja väkevästä livesoitosta.
1K1K:n jäsenet ovat soittaneet yhdessä jo lähes 20 vuoden ajan muun muassa For Funerals To Come(FFTC) -yhtyeessä. Omaehtoinen tekeminen ulottuu kappaleiden sävellyksestä aina masteroituihin lopputuotteesiin asti.
Kaikkeus
Kuopiolainen Kaikkeus on syytä esitellä tuntemattomille rosoisemman suomirockin tuoreena nousukkaana. TAPA-debyyttilevyn myötä julkaistut biisit & hämmentävät musiikkivideot nostivat bändin yhä useamman kuuntelijan soittolistoille genrerajoja rikkoen.
Vuosi 2026 tulee olemaan bändille merkittävä edistysaskel erityisesti uuden materiaalin myötä. Live-tilanteessa Kaikkeus tuo kauan kaivatun sattumusten, viihteen ja vaarantunteen takaisin kotimaisille rokkikeikoille
Ovet 19.30
Kaikkeus 20.00
1K1K 21.30
Liput 20€ sis pm, ovelta 22,50€ mikälo jäljellä
Lost Society & HOKKA / support St. Aurora
Lost Society ja HOKKA House of Olafissa la 10.10.2026!
Suomalaisen modernin metallin kärkinimi Lost Society ja raskaan musiikin kuumin tulokas HOKKA suuntaavat yhteiselle Suomen-kiertueelle syys-lokakuussa. Kiertue tavoittaa kymmenen kaupunkia ympäri Suomen ja tarjoilee yleisölle ainutlaatuisen paketin modernia thrashia, groovea ja vaihtoehtorockia.
Räjähtävästä live-energiastan tunnettu Lost Society palaa lavoille esittelemään tuoreen, äärimmäisen iskevän ”Hell Is A State Of Mind”-albumin materiaalia, ja HOKKA puolestaan tuo uuden ”Via Miseria IV” -debyyttilevyn hittikimaran koko kansan kuultavaksi.
Kiertueella special guestin ominaisuudessa nähdään vaihtoehtorock-ryhmä St. Aurora.
Lost Societyn Samy Elbanna kommentoi kiertuetta: ”Kaksi loistavaa uutta levyä ja kaksi bändiä täynnä ystäviä rundaamassa ympäri Suomen, se kuulostaa unohtumattomalta syksyltä. Meillä on älyttömästi uutta materiaalia esiteltävänä uudelta albumiltamme, ja kun HOKKA ja St. Aurora tulevat ns. räjäyttämään pankin joka ilta, tästä rundista tulee jotain todella erityistä!”
Joel Hokka lisää: ”Tämä on uuden bändini ensimmäinen varsinainen kiertue, eikä seura voisi olla parempi. Olen todella innoissani päästessäni jakamaan lavan Samyn ja Lost Societyn kanssa (sekä tietysti myös St. Auroran!). Nämä keikat tullaan muistamaan.”
Kiertueen lipunmyynti alkaa perjantaina 29.05.2026 klo 08.00.
Liput ennakkoon 45€ (sis pm.)
Aikataulu (tämä on vahsvistettu, oikea aikataulu):
Ovet 19.00
Showtime 19.30 ST. Aurora (kesto 40 min.)
Showtime Hokka n. 20.40 (kesto 70 min)
Showtime Lost Society n. 22.20 (kesto 75 min)
helmi marleena: levyjulkkarikiertue
helmi marleena House of Olafissa pe 9.10.2026!
helmi marleena julkaisi odotetun debyyttialbuminsa 28. elokuuta ja juhlistaa sitä syksyllä ensimmäisen levynjulkaisukiertueensa merkeissä ympäri Suomen.
Viime syksynä ilmestynyt debyytti-EP sydän sydän sydän nousi nopeasti ilmiöksi ja nosti esiin kultaa striimanneet kappaleet Syntymämerkit feat. Asla Jo sekä nimikkokappaleen sydän sydän sydän. Artistin musiikki on kerännyt lyhyessä ajassa suuren ja poikkeuksellisen sitoutuneen yleisön, mikä huipentui tänä keväänä kolmeen Emma-ehdokkuuteen.
Tulevan albumin viimeinen singlelohkaisu Juhannusvalssi kasvoi fanien keskuudessa ilmiöksi jo ennen julkaisuaan ja nousi suoraan Spotifyn viiden soitetuimman kappaleen joukkoon. ”Juhannusvalssi syntyi tosi intuitiivisesti kun avasin sydäntäni studiolla tuottajalle siitä, miten palaan aina yhden tietyn ihmisen luo. Ollaan soitettu tätä keikoilla jo pitkään, ja on ollut ihanaa nähdä, miten ihmiset on elänyt tän biisin mukana jo ennen julkaisua. Tää on mulle tosi tärkeä kappale tulevalta levyltä, ehkä jopa sen ydin”, helmi marleena kertoo.
Ikäraja: Ikärajaton
Aika: Ovet klo 20:00
Showtime 21:00
Savonlinnan seudun Yrittäjäjuhla
Savonlinnan seudun yrittäjäjuhla pe 25.9.2026
Toivotamme sinut ja seuralaisesi lämpimästi tervetulleiksi Savonlinnan seudun Yrittäjäjuhlaan perjantaina 25. syyskuuta!
Tänä syksynä juhlitaan House of Olafissa. Luvassa on iloinen ja tunnelmallinen ilta hyvässä seurassa, hyvän ruoan ja ohjelman kera. Varaa paikkasi nyt!
Ovet juhlapaikalle avautuvat klo 17:30, ohjelmallinen osuus alkaa 18:00.
Ohjelma:
Tervetulopuhe ja alkumalja
Juhlabuffet
Palkitsemiset ja yrittäjäpalkinnot
Musiikista vastaa bilebändi Illansuu.
Kiitos, että tulet paikalle juhlimaan syksyä ja yrittäjyyttä!
Pukukoodi Smart casual ja iloinen mieli.
Illalliskortti 90 euroa, joka sisältää tervetulomaljan, ruokailun, ruokajuoman ja ohjelman.
Paikkoja rajoitetusti.